Pekka Huttunen on kutsuttu Eventillan toimitusjohtajaksi

15.12.2014
Jaa

KTM Pekka Huttunen (33) on kutsuttu 1.10.2014 alkaen tapahtumailmoittautumisiin ja sähköiseen lipunmyyntiin erikoistuneen Eventilla Oy:n toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi. Aiemmin Huttunen on toiminut lähes kuusi vuotta EMEA-alueen nopeimmin kasvaviin teknologiayrityksiin kuuluneessa Koodiviidakko Oy:ssä liiketoimintajohtajana ja sitä ennen yhteysupseerina Afganistanissa sekä yrittäjänä.

”Koodiviidakossa sain seurata ja vaikuttaa pienen ohjelmistoyrityksen kasvua kahden tuotteen yrityksestä kansainväliseksi ja Suomen johtavaksi markkinoinnin pilvipalveluiden toimittajaksi sekä olla mukana kehittämässä erittäin hyvähenkistä työyhteisöä. Onneksemme yhteistyö Koodiviidakon kanssa jatkuu saumattomasti myös siirryttyäni Eventillan puolelle yritysyhteisössämme. Tapahtumailmoittautumiset ovat siirtymässä sähköpostista ja yksittäisistä lomakkeista pilvipalveluihin, joten näen Eventillan tulevaisuuden erittäin valoisana”, kommentoi Pekka Huttunen

Eventillan perustajaosakkaat ovat Koodiviidakko Oy:n toimitusjohtaja Samuli Tursas ja Eventillassa nyttemmin teknisenä johtajana ja hallituksen puheenjohtajana jatkava yrittäjä Markus Haataja. Eventillan pilvipohjainen ilmoittautumisjärjestelmä hoitaa vuosittain tuhansia ilmoittautumisia

”Pekka tuo meille erinomaista ja omakohtaista kokemusta myynnin skaalaamisesta sekä kansainvälistymisestä. Olemme jo vuosia tehneet yhteistyötä kansainvälisten yhteisten asiakkuuksiemme kanssa, joten järjestely tuntui hyvin luontevalta ja yhteistyö on alkanut loistavasti. Tämä antaa meille lisäresursseja kehittää Eventillasta entistäkin parempi tuote tapahtumien hoitamiseen.” kertoo hallituksen puheenjohtaja Markus Haataja.

Eventilla-ilmoittautumispalvelulla yritykset ja yhteisöt hallitsevat helpommin omia tapahtumiaan verkossa, markkinoivat niitä monipuolisesti ja ilmoittautujat saavat ilmoittautumisjärjestelmän avulla verkossa parempaa palvelua. Palvelun etuja ovat mm. helposti muokattavat lomakkeet ja mahdollisuus kerätä osallistujamaksut suoraan verkossa ilmoittautumisen ohessa.

Eventilla Oy on oululainen 2010 perustettu ohjelmistoyritys, jonka päätuotteet ovat tapahtumailmoittautumispalvelu sekä sähköinen lipunmyynti. Yrityksen asiakkaita ovat mm. Martela Oyj, Markkinointitoimistojen liitto MTL, Red Bull, ja Lumene

Lisätietoja:

Pekka Huttunen
Toimitusjohtaja
Eventilla Oy
pekka.huttunen@eventilla.com
044 3456 100

Markus Haataja
CTO, Hallituksen puheenjohtaja
Eventilla Oy
markus.haataja@eventilla.com
040 582 0957

Kysyttävää?

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää.