Veronmaksajat – viestimällä verkkoon

15.04.2020
Jaa

Inspiroivat asiakastarinamme jatkuvat! Tällä kertaa tutustumme Veronmaksajien ratkaisuun.

Veronmaksajat eli Veronmaksajain Keskusliitto ry järjesti tänäkin vuonna Suomen suurimman yksityistalouden tapahtuman – Vero2020. Tapahtuman piti avata ovensa maaliskuussa Helsingin Finlandia-talolla, kunnes maailman myllerrys puuttui peliin. Veronmaksajien Keskusliitto kohtasi haasteen ja joutui pohtimaan uudenlaisia ratkaisuja, jotta koko tapahtumaa ei olisi pitänyt perua. Niinpä tämäkin valtaisa tilaisuus siirrettiin verkkoon.

Tyhjässä Finlandia-talossa järjestettyä Vero2020-sijoituspaneelia seurasi suorana verkossa parhaimmillaan 800 katsojaa. Kuva: Patrik Lindström

Tapahtuman äkilliset muutokset tai siirtäminen verkkoon vaatii ennen kaikkea toimivaa viestintää. Aiemmin Veronmaksajat oli lähettänyt kutsuja tapahtumiinsa monin eri tavoin, esimerkiksi lehden välissä. Liitto sai kuitenkin tänä keväänä huokaista helpotuksesta, koska kaikki ilmoittautumiset oli keskitetty yhteen paikkaan. ”Onneksi hoidimme tänä vuonna suuren verotapahtumamme ilmoittautumiset kokonaan Eventillan kautta. Kuinka ihmeessä olisimme tehneet useamman tuhannen osallistujan tapahtuman peruuttamisjärjestelyt, jos sisään olisi edelleen päässyt paperilapulla?” toteaa kehityspäällikkö Jouni Junkkaala. ”Järjestelmä säästi valtavasti työtä ja esti painajaismaisen viestintähässäkän, kun pääsimme Eventillan kautta kertomaan kaikille osallistujille tulleista muutoksista.”

Vero2020 -verkkoseminaari

Liitto järjestää vuosittain myös veroiltoja sekä verokokouksia, joista osa oltiin jo aiemminkin toteutettu verkossa. Poikkeustilan aiheuttamat muutokset veivät nyt kaikki koulutukset ja veroillat verkkoon, webinaareiksi. ”Eventillan ansiosta pystyimme siirtämään osallistujatiedot vaivattomasti GoToWebinar-järjestelmään, joten yllättäen tullut muutos ei aiheuttanut kummempia lisätöitä.”

Vero2020 järjestettiin siis täysin verkossa. Tapahtuman striimi olikin todella suosittu. Kun tilanne sen myöhemmin sallii, jatkuvat liiton tapahtumat ja veroillat fyysisinä tapahtumina, mutta myös verkkotapahtumia tullaan hyödyntämään. Meidän veikkauksemme onkin, että webinaarit tulevat jatkossakin säilymään osana monen yrityksen tapahtumapakettia ja ottamaan isompaa roolia tapahtumakokonaisuuksista.

Lue myös muita asiakkaidemme inspiroivia tarinoita:

Kysyttävää?

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää.